Lisää saduista

 

Hei, Mimmu!

Kiitos kirjeestä (jonka lähetit jo kesällä) ja perusteellisesta satukommentoinnista. Vastaaminen on vähän kestänyt. Miksi? Sekä kaikenlaisten tointen että ihan puhtaan vetkuttelun takia.

Vetkuttelu. Päivät kiitävät, eikä niihin ehdi painaa jälkiään. Yhtäkkiä huomaa, että runon alku on ollut alku jo vuosia. Lankakerä on odottanut tuolin takana (minulla on siellä jemma) sukiksi pääsyä niin kauan, että olen unohtanut sen olemassaolon. Ja haluan vain, että se pysyy samana ja odottaa, eikä koira vanhene eivätkä lapset muuta kotoa. (Mutta niin tietenkin tapahtuu koko ajan.)

No joo. Satukirja on tullut ja pian varmaankin jo mennyt. Olen saanut siitä enimmäkseen ihan hyvää palautetta, vaikka tietenkin odotin – niin kuin aina – hiukan kiihkeämpää innostusta, koska itse olin niin innostunut. Muutamat ovat sanoneet, että satuja olisi pitänyt modernisoida reippaammin. Tyylillisesti vai rakenteellisesti? En tiedä. Sitä ei ole sanottu. Kummankin kohdalla olen kyllä ihan junttana edelleen sitä mieltä, että tämän kirjan kohdalla en olisi voinut kirjoittaa toisin. Tai olisin tietysti, olisin voinut kirjoittaa novelleja, luopua sadun rakenteesta ja elementeistä, prinsessoista ja mustavalkoisuudesta. Mutta se olisi ollut sitten toinen luokka ja järjestys. Kuten sanoit: kuljin satuja päin. (Kiitos.)

Siinä mielessä en keksinyt näitä satuja itse, että jokainen niistä perustuu johonkin vanhaan satuun. Tietysti riisuin ne ja puin kokonaan uudelleen, mutta halusin tosiaan olla uskollinen sadun rakenteelle ja älyttömyydelle, vaikka se ensin tuntui hiukan vaikealta. Kun vanhoja satuja lukee, niin välillä nousee ihan tuskan hiki otsalle, että eihän tässä nyt enää voi tulla uutta käännettä ja uusia henkilöitä ja järjettömiä hyppäyksiä ns. fokuksesta jonnekin pois tiehensä. Mutta kyllä voi. Sellaisten eityisen polveilevien satujen kohdalla alkaa miettiä niitten kertojia. Voi kuvitella sen hetken, kun tyyppi istuu jossain pirtissä ja antaa tulla, haalii aineksia, yhdistelee, sekoittelee ja muut kuuntelevat suu auki. Välillä he luulevat, että tämähän on tuttu stoori, mutta sitten se taas muuntuu.

Silti sadun rakenne on toistava ja sadut ovat usein ennalta-arvattavia: kyllä se kolmas poika saa prinsessan ja paha palkkansa. En osaa näitäkään piirteitä pitää haitallisina. Ajattelen niin, että sadun viehätys syntyy muusta: siitä, miten se kerrotaan ja mitä kaikkea se noukkii mukaansa oudosta maisemastaan. Ei satu näytä järin syvämietteiseltä eikä siinä aina ole edes sitä opetusta, mutta kyllä niissä silti liikutellaan isoja elementtejä, tai niin minä sen ainakin olen kokenut. Sellaisia kuin vaikka rakkaus – eikä vain miehen ja naisen välinen -, seksuaalisuus – eikä vain se ”normaali” –, kuolemanpelko taikka oikeudenmukaisuus. (Toivottavasti en ole tätä kaikkea tuhrinut omissakaan saduissani.)

Mutta tämä saduista. Kiva kun luit ja annoit palautetta ja mietit satuutta ylipäätäänkin.

En muuten ole lukenut Pientä aseenkantajaa, mutta haluaisin kyllä. Siitä muistui mieleen kuvakirjasarja Andersenin saduista. Se oli meidän koulun kirjastossa ja sisälsi kaikki tutut Satakielet ja Keisarin uudet vaatteet ja sen jutun, jossa on hirveän isot koirat vartioimassa rahakasoja (siinäkin oli sotapoika). Tulukset! Nyt muistan, että se on sadun nimi. Ei niitä kirjoja varmaan enää ole missään, mutta ne ovat jääneet mieleen, koska luin ne moneen kertaan. Hiukan häiritsi, että keisarit olivat niin tyhmiä idässä ja lännessä. Muutenkin oli lapsena vaikea hyväksyä sitä, että jotkut satuhenkilöt olivat niin tomppeleita. Tynnyrissä kasvanut tyttö oli kaikkein pahin, sitä satua en tajunnut alkuunkaan. (Tyttö itse ei ollut tomppeli, vaan ne jotka pitivät häntä siellä pöntössä ja sitten odottivat järkevää käytöstä.) Pidän edelleen sitä aika kyynisenä satuna.

Viime aikoina olen lukenut omaelämäkerrallisia (ainakin jossain määrin) romaaneja, kuten Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin –trilogiaa, Jari Tervoa ja Terhi Rannelaa. Kirjoittelen sinulle niistä jotain, toivottavasti, ehkä jo pian. Ja kirjoittamisestakin voisin kirjoittaa. Mitä sinä kirjoitat nyt? Millaista Rovaniemellä on?

 

Sari

Share

This entry was posted on keskiviikko, lokakuu 15th, 2014 at 11:23 and is filed under Kirjeitä. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.