Satu

Hyvä Seikkailujen Sari,

”Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille” ilahdutti minua kovin. Pidän siitä, että kirjoitit tinkimättömästi ja uhmakkaasti oikeita satuja. Olisithan voinut tehdä novelleja, joissa olisi viitteitä kansantarinoiden teemoihin tai olisit voinut käyttää satukuvastoa jonkinlaisena koristeellisena elementtinä. Sen sijaan, että olisit hypistellyt etäisesti satuja, kuljit niitä päin ja menit seinien läpi sisään.

Milloin aikuiset menettivät sadut? Ja miten siinä niin kävi? Johtuiko se siitä, että aikuinen pyrkii rationaalisuuteen silloinkin, kun siihen ei ole tarvetta? Vai siitä, että aikuiset haluavat yksiselitteisiä vastauksia, joita satujen rikas symboliikka ei yleensä tarjoa? Niin tai näin ”Miehestä syntynyt” palautti sadut aikuistenkin iloksi. Ihan oikein tehty.

Olin iloinen, ettet ainoastaan nykyaikaistanut kansantarinoita muodollisesti vaan myös toit niihin sisällöllisiä vivahteita, joita niissä ei aikaisemmin voinut olla. Pidin paljon sadusta ”Vävy”, jossa tyttö pukeutui pojaksi. Tuo ”transu-aihe” toi mieleeni yhden lapsuuteni lempisaduista. Sen nimi oli ”Pieni aseenkantaja”. Satu oli samannimisessä ehkä 1920-luvulla ilmestyneessä satukirjassa. Oletko lukenut? ”Pienessä aseenkantajassa” Gunlög olisi tyttönä joutunut hengenvaaraan, joten hän pukeutui pojaksi ja käytti nimeä Gunnar. Satu ei ollut lempisatuni siksi, että olisin lapsena halunnut pukeutua pojaksi, en halunnut, olin aivan tyytyväinen siihen, että olin tyttö. Sitä paitsi 1970-luvulla tytöt ja pojat pukeutuivat jokseenkin samalla tavalla. ”Pienen aseenkantajan” viehätys oli siinä, että ympäristö ei tiennyt pienen aseenkantajan oikeaa olemusta. Gunlög oli valtakunnan oikea hallitsija, ja silti hän nukkui Gunnarina ovimatolla lattialla. En taida paljastaa enempää, jos et ole vaikka sattunut kohtaamaan sitä satua. Kirjailijan nimi oli Runa, mutta en tiedä oliko se etu- vai sukunimi vai mikä. Satu oli varmaankin ruotsinkielinen alkujaan. Sinun satusi ”Vävy” on yllätyksellinen ja hauska. Nykyaikaiseksi sen tekee mm. se, ettei sukupuoli ole niin helkutin tärkeä asia, etteikö sitä voisi vaikka vaihtaa tarpeen mukaan, tai tarpeen seurauksena J. Ajatus siitä, että sukupuolen voisi valita, on nykyaikaa. Tai mistä minä tiedän, en minä ole historiantutkija. 1920-luvulla saattoi olla hyvinkin avaraa ajattelua, ehkä avarampaakin kuin nyt.

Olet kirjoittanut satusi niin kuin sadut kerrotaan. Ne voi kuulla paitsi satuina myös kertojan omana jutusteluna, voi kuulla sen miten kertoja pujottelee joukkoon omiaan, varioi ja vääntelee. Tämä on oikeastaan aika hassua, koska olet keksinyt tarinat itse. Perinteinen nuotiolla istuva satujen kertoja ei kai yleensä ollut itse keksinyt tarinaansa.

Nykysatuja ei ole oikeutta muunnella kuten kansantarinoita. Asiassa on sekä hyvää että huonoa. Hyvää on se, että kertomukset säilyvät alkuperäisinä mutta huonoa toisaalta se, ettei samaa tarinaa pääse kertomaan paremmin eikä tarina hioudu eri kertojien ja aikojen myötä. Lopullinen sana on jo annettu.

Ennen kirjoitustaitoa sadut muuttivat muotoaan ja hioutuivat, mutta tokihan ne saattoivat myös vesittyä. Luulen esimerkiksi, että äitipuolet olivat äitejä vielä silloin kun sadut olivat aikuisille tarkoitettuja ja sen myötä myös aikuisia opettavia. Esimerkiksi vaikkapa Lumikki. Luin jostain, että Lumikki lienee alkujaan turkkilainen kansansatu, mutta meille se on tuttu tietenkin Grimmin veljesten kertomana. Lapsena minua kauhistutti Lumikin alku. Äiti toivoo lapsensa olevan kaunis ja vieläpä kuvailee tarkasti millä tavalla kaunis. Mitä jos Lumikilla olisikin ollut maantienvärinen tukka, rusehtava iho ja kalvakat huulet? Olisiko äiti inhonnut lastaan? Hylännyt lapsensa? Minusta Lumikin oikea äiti oli ihan yhtä kauhea kuin äitipuoli! Niinpä uskonkin, että äiti ja äitipuoli ovat alkujaan yksi ja sama henkilö. Tarinan aikuisille antama opetus on se, että jos äiti haluaa tyttärensä olevan kaunis, on hänen myös sulatettava se seikka, että tyttärestä tulee vanhenevaa äitiään kauniimpi. Että kaikki ihailevat tytärtä eikä kukaan enää äitiä. Äiti on rupsahtanut.

Sanoin ”opetus” ihan vahingossa. Onko saduissa yleensä opetus? Sinun saduissasi ei ole opetusta ainakaan manipuloivassa mielessä. Voisi kuitenkin ajatella, että opetustahan voi olla myös se, että kehottaa lukijaa hylkäämään valmiit ajatusmallit. Satujen ei tarvitse tarkoittaa jotakin. Esimerkiksi jos ”Ammeet” tarkoittaisivat jotain, niin mitähän se olisi? ”Ammeissa” seikkaili eräänlainen Herttua Siniparta. En ole lukenut Siniparta-satua, mutta näin viime vuonna Suomen kansallisoopperassa Bartokin ”Herttua Siniparran linnan” ja se oli hyvä! Jos minun pitäisi lavastaa Bartokin ooppera, niin minulla olisi suuri kiusaus raahata satusi veriammeet lavalle. Kuten ei Bartokin ooppera, ei myöskään sinun satusi kuitenkaan erityisesti neuvo varomaan nilkkejä tai muita konnia. ”Ammeet” -satu toteaa, että semmoista vain sattuu olemaan. Että niinkin voi käydä. Mutta muutakin on. Ja muita kohtaloita myös.

Suosikkini kirjasi saduista on ehkä ”Himphamppu”. Se tosiaan on aikuisten satu, K 18. Kerronnan rytmi on taitavaa, ajoitus on tismalleen oikeaa ja repliikit täydellisen nasevia. Irvokas patsas napsahtaa osa osalta lukijan silmien eteen. Tässä tarinassa taisi olla myös opetus… J

Sadut ovat kirjallisuuden alkukoti. Tarinan merkitys on tarinassa itsessään. Ja silti lukija saa siitä myös jotain muuta kuin vain sitä, mitä juuri luki.

Saduissa on myös se ominaisuus, että niihin haluaa palata uudelleen ja uudelleen.

Kesäisiä terveisiä vihreänharmaan Töölönlahden rannalta ja onnittelut Laivakello-palkinnosta!

1. Mimmu

miehestä syntynyt

 

 

Share

This entry was posted on sunnuntai, lokakuu 12th, 2014 at 12:16 and is filed under Uncategorized. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.